Jotta sinulta ei suljeta ovia.
Minä uskon maailmaan jossa meille kaikille annetaan mahdollisuuksia yrittää, riippumatta siitä millainen tausta meillä on. Sinä, joka olet mokannut nuorena etkä päässyt siksi opiskelemaan tai sinä, joka et saanut pelata jääkiekkoa liikuntatunnilla koska olit tyttö. On hölmöä rangaista ihmisiä sen sijaan, että pyrkisimme rakentamaan yhteiskunnan jossa polkuja voi olla monenlaisia.

Oikeudenmukaisuus
Minun politiikkani keskiössä on oikeudenmukaisuus. Jo lapsesta asti olen tuntenut vahvasti epäoikeudenmukaisuutta vastaan, ja se on ollut ohjenuorani koko poliittisen urani ajan. Se, että "niin on aina tehty", ei ole hyväksyttävä peruste olla muuttamatta maailmaa.
Rohkeus
Ymmärsin vasta muutama vuosi politiikkaan lähtemisen jälkeen, että aina ei voi miellyttää kaikkia. Aina tulee olemaan niitä, jotka eivät tule pitämään sinun ajamistasi tavoitteista. Tulee myös olemaan niitä, jotka tulevat olemaan todella agressiivisesti sinua vastaan. Silloin vaaditaan rohkeutta seisoa omien arvojen takana ja puolustaa kantoja. Minulla riittää rohkeutta puolustaa sinun oikeuksiasi pahimmissakin myrskyissä.


Inhimillisyys
Ilman inhimillisyyttä ei ole ihmisyyttä. Me kaikki teemme virheitä, eikä niistä loputtomiin rankaiseminen auta ketään meistä. Siksi uskon, että päätöksenteossa tulee aina ottaa huomioon lopputuloksen inhimillisyys; mitä siitä seuraa sinulle, johon päätös suoraan vaikuttaa?
Tasa-arvo
Kuinka monta kertaa sinulle on kerrottu, että et voi tehdä jotain asiaa sukupuolesi takia? Lopeta nyt itkeminen koska ei pojat itke. Ole nyt hiljaa, ei tytöt kiroile. Kai Maria jää kotiin lapsen kanssa, eihän Pekka voi jäädä kun ei ne miehet ymmärrä lastenhoidosta ja lapsi tarvitsee äitiään? Niinpä. Minä kasvoin maailmassa jossa jouduin jatkuvasti kyseenalaistetuksi, minkä takia tasa-arvoisen yhteiskunnan edistäminen on minun intohimoni. Jotta sinä voit elää erilaisessa maailmassa.
