Hyvää itsenäisyyspäivää koko Suomelle!

Saan edelleen päivittäin lukea ja kuulla siitä, millaista suomalaisuuden tulisi olla. Milloin viitataan perinteisiin, milloin perimään, mutta hyvin usein tarkoitus on luoda selkeät viivat eri kansakuntien välille. Onko se viiva niin selkeä? Ja ennen kaikkea, kuuluuko sen ollakaan? Olen kasvanut ylpeästi puoliksi suomalaisena ja puoliksi turkkilaisena. Siinä missä äitini puolen suku on tullut Tampereelle Karjalan evakkoina 40-luvulla, isäni puolen sukua on ympäri Turkkia. Onko vääriä tapoja olla suomalainen? Koen olevani niin suomalainen kuin olla ja voi, henkeen ja vereen. Meillä on lapsesta asti vietetty joulua, käyty pulkkamäessä, pääsiäisenä virpomassa, syöty makaronilaatikkoa kotona ja leivottu karjalanpiirakoita jouluna. Samaan aikaan meillä ei ole syöty sianlihaa, olemme viettäneet bayrameja, myös ramadania, ja meillä on syöty paljon sucukkia. Musiikkiakin on tullut kuunneltua kaikkea suomalaisen iskelmän ja turkkilaisen popin väliltä. Toinen ei poissulje toista. Olen elänyt molempia kulttuureita samaan aikaan, ja nauttinut siitä aivan suunnattomasti. Olen ylpeä suomalaisuudestani. Elämme maailmassa, joka ei ole sama kuin vielä muutama kymmenen vuotta sitten. En osaa, enkä halua vetää selkeitä viivoja eri kansojen välille; miksi en voisi olla vähän kaikkea? Sillä sitähän se tulee olemaan. Entistä helpomman liikkuvuuden ja sosiaalisen median ansiosta koko maailma on lähempänä meitä kuin koskaan ennen. Se on rikkaus; minä en pelkää että minun suomalaisuuteni siitä pilaantuu. Otan ilolla vastaan kaiken, mikä voi minun elämääni rikastuttaa. Kulttuurit sekoittuvat, ja hyvä niin. Tämä ei ole tulevaisuutta. Minä en ole tulevaisuus. Minä olen nykyisyys. Minä, ja minun kaltaisiani satoja ja tuhansia nuoria kasvaa jo nyt tässä maassa. Me kasvamme suomalaisiksi, mutta tuomme mukanamme jotain lisää. Sen arvoa ei voi rahassa mitata. Ollaan kaikki siis suomalaisia omilla ihanilla tavoillamme.

Hyvää itsenäisyyspäivää rakas Suomi! - Merve Caglayan